10.4.2021 tiellä E75 matkalla Ivaloon Tietoisuus väläytti Itsensä näkyväksi. Ihmeiden oppikurssin ”Pyhyyteni siunaa maailmaa” -harjoituksen numero 37 kautta Tietoisuus sai nähdä jokaisen Antin mielessä olevan ajatuksen ytimestä Itsensä, Itsessään. Siunaus tapahtui luonnostaan jokaiselle näennäiselle nimelle, ja paljasti täten jokaisen näennäisen nimen alla olevan Totuuden: Minut. Itseni.
Olimme ajaneet huonolla kelillä. Taivaalta tuli räntää, lunta ja rakeita. Kapealla tiellä oli kolme loskan muodostamaa rengasuraa. Tämän tietoisuuden valon loistaessa Itsessään taivaskin alkoi rakoilla. Tie näytti jälleen puhtaan asfalttipintansa. Yhtäkkiä aurinko paistoi täydessä kirkkaudessaan ja pyyhkijät sutivat tuulilasia urheasti, vaikka niille ei ollut enää mitään virkaa. Samalla hetkellä Tietoisuus huomasi Antin puolison tarttuvan Anttia kädestä spontaanisti, ikään kuin tunnistaessaan Itsensä Antissa sillä hetkellä kun Antti tunnisti kumppanissaan Itsensä.
Jumalan poika palasi kotiin. Sillä kun yksi herää unesta, voivatko muut unen hahmot jäädä uneen? Uni oli yhden Itsen uni, joten kaikki unimaailman hahmot kumpusivat siitä samasta Itsestä, samasta tietoisuudesta. Mitään muuta ei ole.
Vain Pyhyys on totta, vain Rakkaus on totta. Ketä Antti voisi edes kiittää? Sillä hetkellä kun harjoituksessaan Antti kohdensi mielessään lauseen itseensä, hänen mielensä pysähtyi. ”Minä siunaan sinua Antti.” Kuka siunaa? Jos minä olen Se, joka siunaa Anttia, mitä Antille tapahtuu? Ajatus Antista katoaa. Jää vain rajaton Tietoisuus.
Jos on vain Yksi, silloin siunaajan täytyy sulaa siunattavaansa.
Siunaan aina Itseäni. Ja kun Itse on tunnistanut oman Itsensä, ketä voi edes kiittää? Jäljellä on vain Tietoisuus; Rakkaus, jonka tuoksua ovat pyhyys, ilo, rauha ja onnellisuus.
Tietoisuus on tietoinen Itsestään. Onnellisuus, joka on synnynnäinen luontomme, tuli näkyväksi. Koskaan se ei ollut poissa, eikä koskaan tule poissa olemaan.
