Rupert Spiran opetuksista lainattu analogia näyttelijä John Smithistä.
Näyttelijä valmistautuu esittämäänsä rooliin
Näyttelijä Matti Muumila valmistautuu onnellisena kotonaan lauantai-illan näytökseen. Hän toimii näyttelijänä kaupunkinsa teatterissa, jonka esityskauden vetonaulana on näytelmä Macbeth. Matti Muumila esittää Macbethin roolin.
Matti Muumilan valmistautumisrituaaliin kuuluu Macbethin ajatusmaailmaan syventyminen. Millainen Macbeth on? Millaisia ajatuksia hänellä on? Millaiset motiivit ohjaavat hänen toimiaan? Miten hän kävelee? Millainen hänen temperamenttinsa on? Ketä hän rakastaa? Kenet hän on menettänyt? Mitä hän haluaa eniten maailmassa?
Matti Muumila on erinomainen näyttelijä, hän osaa antautua roolilleen täysin. Niin täysin, että lavalla ollessaan hän unohtaa, että on oikeasti näyttelijä Matti Muumila, joka on vain työnsä luonteen vuoksi oppinut unohtamaan todellisen identiteettinsä, jotta Macbethin hahmo voisi tulla ikään kuin eläväksi hänen kauttaan. Rooliin ryhtyessään Matti Muumilan täytyy päättää uskoa Macbethin tarinaan ja ajatuksiin.
Rooli unohtuu päälle
Tämän lauantain näytöksessä kuitenkin tapahtuu jotakin eriskummallista. Lavalta poistuessaan Matti Muumila näyttää ikään kuin jatkavan rooliaan kärsivänä Macbethina, vaikka esitys on jo päättynyt. Esityksessä hän antoi kaikkensa Macbethin roolille ja unohti, että on oikeasti Matti Muumila. Hän näyttää kärsivän Macbethin tunnontuskista.
Näyttelijäystävä, joka tunnistaa tilanteen, menee Matti Muumilan pakeille ja kuiskaa lempeällä äänellä tämän korvaan:
– ”Et sinä ole Macbeth. Macbeth on vain rooli, jota esität. Muistatko?”
Matti Muumila, joka luulee olevansa Macbeth, hiljenee hetkeksi ja tokaisee:
– ”Kuka minä sitten olen, jos en ole Macbeth? Tämä tuntuu niin todelliselta.”
Matti Muumila sulkee silmänsä kääntyäkseen sisäänpäin etsiäkseen todellisen identiteettinsä. Yhtäkkiä hän muistaa kotinsa, jossa valmistautui rooliin Macbethinä. Siinä samassa kaikki Macbethin ongelmat ja huolet katoavat. Matti Muumila purskahtaa nauruun. Macbethiä ei koskaan ollutkaan olemassa.
Ongelmat katoavat, kun niiden omistajan olemattomuus nähdään selvästi
Todellinen Itsesi, syvin olemuksesi, on rauhan ja onnellisuuden lähde. Tätä voi kutsua myös Tietoisuudeksi. Ego, tai erillinen itse, on joukko uskomuksia ja menneeseen peilaavia ajatuksia, joka näyttää sumentavan tietoisuuden, mutta on todellisuudessa vain supistuma Tietoisuuden pinnassa. Matti Muumila ei tarvitse Macbethia tunteakseen itsensä, samalla tavalla kuin Tietoisuus ei tarvitse egoa tai erillistä itseä tunteakseen Itsensä.
Matti Muumila voi kuitenkin esittää Macbethiä unohtamatta todellista Identiteettiään.
Seuraavan kerran kun koet mitä tahansa tunnetta, joka järkyttää mielenrauhaasi, kysy itseltäsi: Kenelle tämä tunne kuuluu? Etsi se minä, joka kokee vaikkapa ahdistusta. Missä se on? Sano, että tervetuloa esiin, tutustutaan! Sitten odota rauhassa, huomio sisäänpäin käännettynä.
Mitä löydät sieltä, tunteen ytimestä? Onko siellä joku, joka tunnistaa ongelmat omikseen?
Entä mitä tapahtuu ahdistukselle?
Ne mielenrauhaa järkyttävät ajatukset ja tunteet, jotka kuuluivat olemattomalle erilliselle itselle eivät voi pysyä hengissä, jos niiden omistajaakaan ei ole olemassa. Kun erillistä itseä ei löydetä, palaat omaan Itseesi, joka loistaa kaiken taustalla.
Lue myös: Miten olla onnellinen?
