”Onnellisuus on sitä, että tietää oman olemisensa sellaisena kuin se on. Onnellisuus on yhtä kuin olemisen tietäminen (knowing of being). Yleisnimitys olemisen tietämiselle on minä (I). Me kutsumme itseämme minuksi, ”minä olen”. Saman kokemuksen uskonnollinen nimi on Jumala. Kun jätämme huomiotta oman olemisemme tietämisen (knowing of our own being), sekoitamme olemisen kokemiseen mukaan rykelmän ajatuksia ja tunteita. Kun peitämme näkyvistä olemisemme todellisen luonteen, peitämme samalla näkyvistä onnellisuuden. Tämän vuoksi erillinen itse on aina onneton, aina etsimässä onnellisuutta; koska erillinen itse on rajoitus, supistus puhtaan olemisen varsinaisessa luonteessa.”
Vapaasti käännetty katkelma Rupert Spiran puheesta, joka löytyy alkuperäisenä videona täältä.
Totuus ei tarvitse puolustamista
Elämän tarkoitus on olla onnellinen. Onnellisuus on synonyymi sille, että tietää ja tuntee oman Todellisen Luontonsa. Se on kaikille yhteinen, jaettu luontomme. Tätä on nimitetty kautta aikojen, traditiosta riippuen monella eri nimityksellä, kuten Tietoisuus, Rakkaus, Jumalan Ääretön Olemus, Itse. Sinä olet Se. Toisin sanoen elämän tarkoituksena on tietää ja tuntea todellinen olemuksemme, todellinen luontomme.
Intuition, korkeimman itsen, tai sydämesi ääni puhuu tuon Itsen puolesta. Se ei kuitenkaan puolusta, sillä totuus, todellinen luontosi ei tarvitse puolustamista. Intuition äänen periksiantamaton kuunteleminen ja sen seuraaminen johtavat lopulta tietoisuuteen omasta todellista luonnostamme. Tällöin subjekti–objekti -mallille ei ole enää tarvetta, sillä Tietoisuus on silloin tietoinen Itsestään. Erillisyyttä ei ole.
Erillisyys on harha
Valheellinen minuus tai erillinen itse, ego, joka on kimppu uskomuksia ja menneisyyden kokemuksia, katoaa tietoisuuden valossa. Tarkemmin sanottuna tietoisuuden valo osoittaa egon olemattomuuden. Mieli on silloin vapaa pelosta ja sitä kautta egomielen loputtomista ristiriidoista, sillä niiden aiheuttajan olemattomuus ja mahdottomuus on viimein paljastunut.
Ajatusleikkinä voisi käyttää absurdia tilannetta, jossa valtameren aalto hetkellisesti erehtyisi luulemaan olevansa erillinen olemus tai entiteetti. Jos aaltoa pyydettäisiin katsomaan sisään, alaspäin, huomaisi se, ettei koskaan ollutkaan erillinen entiteetti, vaan peräisin valtamerestä – Valtameri Itse.
Lue pieni tarina vesitipasta, joka luuli olevansa erillinen.
Olen täällä vain ollakseni todella avuksi.
Ihmeiden oppikurssi, tekstiosa s. 30.
